maanantai 30. toukokuuta 2016





Vetovoiman tekeminen lähestyy...Teemme yhdessä teoksen 7.-9.6.

Työskentely alkaa tiistaina 7.6. klo 12.30, ja jatkamme klo 17 saakka. Myös keskiviikkona ja torstaina työskentelemme klo 12.30 - 17. Poikkea toviksi tai viihdy pari tuntia, tai niin kauan kuin haluat! Paikka on siis Porvoon keskustan Citymarketin sivuitse kulkevan katetun kevyenliikenteen väylän yhteydessä oleva aukio. Se on katettu joten kesäsade ei meitä haittaa.

Vielä ehtii ilmottautua mukaan meilitse: kaisukk@yahoo.com

Tässä blogissa voi julkaista teokseen liittyviä kuvia ja ajatuksia.

maanantai 16. toukokuuta 2016

Vetovoima-yhteisötaideteos Porvoon Esitriennaaliin kesällä 2016


Vetovoima-yhteisötaideteos Porvoon Esitriennaaliin kesällä 2016

Porvoon Esitriennaalissa toteutetaan kesällä 2016 Vetovoima- yhteisötaideteos, jonka on suunnitellut Kaisu Koivisto. Esitriennaali on visuaalisen taiteen tapahtumakokonaisuus, joka kattaa niin kuvataidetta kuin myös esittävää taidetta.

Tervetuloa mukaan tekemään! Tekeminen ei vaadi erityistaitoja, vain uteliaisuutta ja rohkeutta tehdä yhdessä. Teos toteutetaan 7. -9. kesäkuuta. Tarkemmat ajankohdat sovitaan osallistujien kanssa. Ilmotttaudu Kaisu Koivistolle osoitteeseen kaisukk@yahoo.com

Vetovoiman materiaalina on punottu pyykkinaru. Tämä varsin arkinen materiaali osoittautui oivalliseksi materiaaliksi viime kesänä  Helsingin Lauttasaaressa toteutetussa  Elämänlanka -yhteisötaideteoksessa. Sen lähtökohtana oli Lauttasaaressa vuonna 1946 toteutettu vaateavustuksen kuivatusoperaatio. Lisätietoja teoksesta ja sen taustasta on blogissa http://lifelinelaru.blogspot.fi/  
Vetovoima toteutetaan yhdessä porvoolaisten ryhmien kanssa. Mukana on monien alojen tekijöitä harrastajista ammattilaisiin, sekä kuvataiteen että teatterin ja tanssin alueilta. Teoksen sijaintipaikka on Porvoon keskustassa, linja-autoaseman tuntumassa olevan Citymarketin katettu käytävä. Siinä on luontevasti pylväitä ja palkkeja, joiden varaan teos kiinnitetään. Teokseen liittyy myös esityksiä. 

Kaisu Koiviston tavoitteena on tuoda ajatuksia herättävä teos paikkaan, jossa ei yleensä ole esillä taidetta. Kaupunkitilassa olevat teokset joko ihastuttavat tai vihastuttavat. Koivisto toivoo, että teos herättää kysymyksiä ja uteliaisuutta. Teoksen orgaaninen muoto tulee olemaan hauskasti kontrastissa arkkitehtuurin kanssa. Teoksen toteuttamisajankohta: 7. -9. kesäkuuta. Teos on esillä koko kesän.

Punotun pyykkinarun solmeileminen on inspiroivaa ja helppoa. Siitä tekee kuin huomaamattaan sormivirkkausta, kuvioita, muotoja, hapsuja, verkkoa. Kun nämä yhdistetään isommaksi kokonaisuudeksi, tuloksena on moniääninen kuvioiden ja verkostojen yhdistelmä. Muovinen pyykkinaru kestää hyvin Suomen vaihtelevassa kesäsäässä. 

Vetovoima – painovoima eli gravitaatio – tarkoittaa kaikkialla maailmankaikkeudessa kappaleiden välillä vaikuttavaa voimaa. Vetovoima-yhteisöteos kokoaa yhteen joukon yhdessä työskentelemisestä kiinnostuneita porvoolaisia ja heidän tekemänsä teoksen osat, joista muodostuu isompi kokonaisuus. Katutilassa teos kohtaa taideyleisön ja satunnaiset ohikulkijat. 

Tietoa Esitriennaali-taidetapahtumasta ja sen teemasta:
Esitriennaalin kattoteemana on piirtäminen. Vetovoimassa piirtäminen on tilaan piirtämistä, verkoston tekemistä. Porvoon Taidetehtaan säätiön varapuheenjohtaja ja asiamies Tove Hagman kertoo tapahtumasta seuraavasti: 
"Teema on kasvanut ajatuksesta siitä että piirtämisen kohtaamme jokainen elämämme jossain vaiheessa hahmottaessamme ajatuksiamme, toiveitamme, unelmiamme, tunteitamme ja sanoin kuvaamattomia ajatuksia, joilla voimme tuoda esiin asioita, joita emme kykene välttämättä muilla keinoin ilmaisemaan. Se ajatteleeko piirustusta symbolina, jälkenä, palvontariittinä, muistia tukevana ja esimerkiksi metsästyskulttuuria tukevana rituaalin ja metsästystavan tekniikan tallenteena on henkilökohtainen asia. Piirtämisen tapa tai tekniikka on jokaiselle triennaalin taiteilijalle ja työryhmällä hänen tai heidän omista lähtökohdista lähtevä vapaavalintainen tapa ja tekniikka esittää ajatuksia ja tarinaa. Piirtäminen triennaalin lähtökohtana on perusteltua juuri sen demokraattisen, kaikkia koskevan olemassaolon myötä, sekä sen mahdollisuuksiin yhteiseen ilmaisuun eri taidealojen välille."